torstai 9. tammikuuta 2020

Hyvä mä

Uusi vuosi on startannut hyvin. Pari kertaa olen käynyt kuntosalilla, loppuviikolle on vielä ryhmäliikuntatunti varattuna. Tänään mä olin töiden jälkeen ihan hirveän väsynyt, ja olinkin jo luvannut itselleni, että saan illalla lösötä sohvalla ja tehdä poppareita väsyn ja yksinäisyyden lohduksi. No, mitäs vielä. Sain syötyä päivällistä (omatekemää pizzaa 😋) ja otin pienet päikkärit. Tämän jälkeen mietin, haluanko todella mässäillä poppareilla tv:n edessä. Mieleni muuttui, ja lähdinkin salille treenaamaan. Oon niin ylpee itestäni! 😊 Treeni kulki ihan mukavasti. Vaikka yritin mennä "myöhään" salille, että olisi rauhallinen aika käydä, niin olipas sinne eksynyt muutama muukin uudesta vuodesta innostunut treenaaja 😅

Oon myös pitänyt ruokapäiväkirjaa ahkerasti. Tänään olikin sen puoleen harvinaisempi päivä, että sekä aamupalalla että lounaalla söin valmisruokaa. Vaikka nekään eivät ihan sieltä pahimmasta päästä olleet, niin tulipas niistä äkkiä kaloreita! Söin siis aamupalalla kahvin kanssa kana-caesar-patongin ja lounaalla Kokkikartanon broilerpastan. Jo näistä tuli lähes 1000 kaloria 😳 Mut niinku sanoin, niin tää oli sellainen poikkeustapaus. Kokonaisuudessaan tän päivän kalorit 2090, hiilarit 41%, proteiini 24% ja rasva 35%. Olen ihan tyytyväinen 😊

Pitäisi pian uskaltautua jo puntarille. Musta itestä peilikuva näyttää huomattavasti paremmalle kuin 1. päivä tammikuuta, tuolloin taisi olla pientä alkoholi- ja sipsipöhötystä kropassa 😅 Lisäsin blogin oikeaan reunaan painonpudotuksen edistymisen seuranta -listan. Tarkoituksena seurata lähinnä kuukausitasolla painonkehitystä, ja laittaa n. keskiarvo. Toistaiseksi suunta on ollut mukavasti alaspäin 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti