Siinäpä olisikin tavoitetta tälle vuoteen, että treenikertoja tulisi enemmän kuin vuonna 2019. Yksi treeni jo kirjattu, eilen kuntosalilla 1h 10min 😊 Ja! Lisäänpä tavoitteisiin vielä venyttelyn. Venyttely on jäänyt niin vähälle, että aivan hävettää. Eli edes 3 venyttelyhetkeä viikkoon, niin bueno.
Blogia kirjoittaa 29-vuotias nainen, jonka suurin toteutunut toive on ollut tulla äidiksi. Perhe-elämän lisäksi kiinnostuksen kohteena on terveellisempi elämä painonhallinan kautta.
sunnuntai 5. tammikuuta 2020
Vuoden 2019 liikunnoista ja tavoitteita tulevaan
Katselin ylöskirjaamiani treenejä viime vuodelta ja laskin, että kuntosalilla tehtyjä treenejä oli hieman yli 100! 💪🏻😄 Sehän tarkoittaa, että kuitenkin noin joka 3.-4. päivä olen käynyt salilla tekemässä treenin, joko nostanut punttia tai käynyt ryhmäliikunnassa. Oon todella tyytyväinen tähän tulokseen 😊 Viime vuosi oli varmasti yks liikunnallisimmista vuosistani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti