Vauva-arki on alkanut

Pieni on jo kolmen viikon ikäinen. Pakko sanoa, että aika on mennyt ihan hurjaa vauhtia. Me ollaan eletty todellisessa vauvakuplassa, eikä oikeastaan kellonajalla niin väliä olekaan 😊 Pienen tarpeiden mukaan elämme elämäämme, öisin valvotaan vähän enemmän ja päivällä otetaan päikkäreitä. Onneksi mieskin on kotona, niin voimme yrittää jakaa hommia vauvan- ja kodinhoidon välillä, sekä levätä vuorotellen.

Pienellä on viime päivinä ilmaantunut paljon ilmavaivoja ja sen vuoksi hän itkee välillä todella lohduttomasti. Onneksi olemme löytäneet keinoja helpottaa Pienen oloa (muun muassa keinuttelu), ja lisäksi käytössä on maitohappobakteeri sekä nyt kokeilemme myös valmistetta, jonka pitäisi auttaa ilmavaivoihin. Toivottavasti saadaan näillä konsteilla pahimmat vatsanvääntelyt kuriin. Muutoin seuraavaksi täytynee kokeilla vyöhyketerapiaa. 

Vaikka itkukohtaukset eivät kestä kuin korkeintaan pari minuuttia, on niin sydäntä raastavaa kuunnella Pienen itkua. Välillä on itseäkin vähän itkettänyt, kun Pieni parkuu lohduttomasti niin että happi tuntuu loppuvan. Mutta, onneksi ollaan jo ehkä vähän paremmalla polulla asian puolesta. Ja olen ymmärtänyt, että juuri tämän ikäisellä vatsavaivat ovat hyvin tyypillisiä. 

Päivät siis vierivät meillä pienessä koomailussa univelan vuoksi, mutta siitä huolimatta nautin tästä vauva-arjesta maailman eniten ♥️  

Hän on täällä ♥

Sektio oli suunnitellusti keskiviikkona 2.12. Lähdimme jo aikaisin aamulla ajamaan synnytssairaalaan. Meidät otti vastaan ihana ja reipas kätilö, joka sai mut tuntemaan oloni turvalliseksi aivan hirmuisesta jännityksestä huolimatta. Sydänäänikäyrä oli kunnossa, Pienen tarjonta tarkistettiin vielä kerran ultralla, ja siellähän hän perätilassa köllötteli mukavasti. Ennen leikkausta minulle laitettiin kestokatetri, ja niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, niin sen laittaminen hirvitti mua lähes yhtä paljon kuin itse sektio 😅 Kestokatetrointi on itselle tuttua työni puolesta, mutta sen ajatteleminen omalle kohdalle tuntui ikävältä. No, luonnollisesti siitäkin selvittiin. Leikkaussaliin kävellessäni olin jo melkein itkun partaalla jännityksestä. Kykenin vain nopeasti antamaan suukon miehelle tämän jäädessä odottamaan, että pääsee mukaan leikkaussaliin, kunhan minut oli valmisteltu; puudutettu ja leikkausalue pesty. 

Leikkaussalin henkilökunta oli huomaavainen minua kohtaan, koko ajan kertoivat mitä tekevät seuraavaksi ja miltä mikäkin toimenpide saattaa tuntua. Epiduraalin laittaminen ei ollut niin hirveää kuin olin pelännyt, ihon pintapuudute oli tehnyt tehtävänsä. Epiduraali toimi hyvin, ja lopulta mieheni pääsi mukaan leikkaussaliin ja varsinainen sektio aloitettiin. Tässä kohtaa mua alkoi jännittää ja pelottaa niin paljon, että ylävartaloni tärisi taukoamatta. Mulla oli hirveä Pienen menetyksen pelko vielä tässäkin vaiheessa, en voinut uskoa, että unelmani saada Pieni syliini viimein toteutuisi. 

Tunsin heiluvani leikkauspöydällä, kun Pieni autettiin ulos vatsastani. Pian jo kuului vauvan itkua ja tiesin että Pieni on syntynyt. Kuulin mieshoitajan onnittelevan syntyneen poikamme johdosta, ja että kätilö pian antaisi vauvan ihokontaktiin. En voinut kuin itkeä onnesta, ja pian sain Pienen rinnalleni 💖 Mieheni kanssa ihastelimma tätä ihmettä. Niin kaunis Pieni, täydellinen poika💖 Pieni sai olla rinnallani koko sen ajan, kuin minua parsittiin kokoon. Tämän jälkeen minut vietiin heräämöön, ja mieheni lähti Pienen kanssa huoneesseen, jossa minua oli valmisteltu leikkaussaliiin. 

Olin heräämössä noin tunnin verran. Tunto alkoi palautua jalkoihini ja pystyin viimein liikuttamaan niitä. Leikkausalueen kipu tuli myöhemmin. Pääsin takaisin samaan huoneeseen miehen ja Pienen kanssa. Sain Pienen syliini ja oloni oli niin onnellinen ja samaan aikaan epätodellinen. Ei riitä sanat kuvailemaan, kuinka onnellinen olen. 

Saimme osastolta onneksemme perhehuoneen, jossa saimme rauhassa yhdessä tutustua Pieneen ja opetella vauvan hoitoa. Vietimme sairaalassa viisi päivää, ja itsenäisyyspäivänä pääsimme kotiin 💖

Kotona arki on lähtenyt lupaavasti käyntiin. Onnekseni mies on loppuvuoden kotona, joten voimme yhdessä opetella ja hoitaa vauva-arkea. Pieni syö noin 3 tunnin välein, vaihdamme vaipan, seurustelemme hetken ja pian hän jo taas nukkua tuhisee tyytyväisenä. Edelleen herkistyn todella helposti katsellessani Pientä, jutellessani hänelle. Hän on niin odotettu ja rakastettu 💖 Emme voisi olla onnellisempia 💖

Huomenna meitä on kolme ♥

Näinhän siinä kävi, että Pienen kasvu on edelleen turhan maltillista, ja lapsiveden määrä vähentynyt alle 3cm:n. Jotenka huomenna meillä on suunniteltu sektio! Elämäni suurin unelmä käy viimein toteen: pääsemme tapaamaan Pienen, jota olemme odottaneet saapuvaksi jo vuosia ♥ Tottakai leikkaus jännittää mua ihan kamalasti, mutta haluan luottaa siihen, että kaikki tulee menemään hyvin. Tässä viime päivinä on kyllä tunteet olleet todella pinnassa... Ihan kuin Pienikin vaistoaisi, että tämä on viimeinen päivä rymytä vatsassani, on nimittäin ollut sen verran aktiivinen liikkeissään tänään että huh :'D Tunteet ja ajatukset ovat kyllä jo niin tulevassa sektiossa, etten edes osaa kirjoittaa asiasta nyt enempää. Oi rakas Pieni, huomenna tapaamme ♥