maanantai 6. syyskuuta 2021

Ikää 9kk

Blogin kirjoittaminen on unohtunut ihan täysin! Harmittaa, olisi ollut jälkikäteen todella ihanaa lukea tarkemmin, kuinka Pienen kanssa on mennyt. Vauvakirjaa olen tottakai täyttänyt, mutta kyllähän blogiin saa asiaa paljon enemmän ja monipuolisemmin.

No aikaa on kulunut. Pienelle tuli tässä kuussa ikää jo 9kk ❤️ Aika on mennyt ihan hurjaa vauhtia. Pieni osaa istua ilman tukea, nousee seisomaan tukea vasten ja ottaa askeliakin tuettuna. Hampaita on puhjennut 2 alas ja ylös on tullut kulmahampaat. Pieni-vampyyri 😂❤️ Ja virtaa ja vauhtia riittää aamusta iltaan. Hänen peräänsä saa olla ihan koko ajan katsomassa. Silti välillä tulee kupsahduksia ja kömmähdyksiä kun tasapaino ei vielä pidäkään. Mutta periksi ei anna, aina nousee uudelleen sohvanreunaa vasten, ja yläkertaan vievät rappuset ne vasta mielenkiintoiset ovat! Onneksi turvaportti on heti vastassa 😊

Pieni jokeltelee paljon, tykkää ihan selvästi kun hänelle luetaan kirjaa tai laulaa. Muskettikoirien tunnari on aina pysähdyttävä kuuntelemaan ja katsomaan 🤭 


Kuten jo aiemmin sanoin, niin aika on mennyt liian nopeasti. Tässä kuussahan mulla loppuu jo äitiysloma! En kuitenkaan ole vielä palaamassa töihin, ainakaan täysillä tunneilla. Jään vuodeksi hoitovapaalle, kotiin Pienen kanssa ❤️ Nautin tästä ajasta, kun Pieni oikeasti on vielä pieni. En voi tietää, onko tämä meille ainutkertainen kokemus. Nähtäväksi jää...

Haluaisin todella päivittää blogiani enemmän, ihan jo itselleni muistoksi talteen Pienen vauva-aikaa. Muutenkin, taas on tullut itselle sellainen olo, että haluaa purkaa mieltään ja ajatuksia kirjoittamalla. Eiköhän tekstiä tule siis jatkossa taas useammin 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti