tiistai 7. syyskuuta 2021

Hyvinvointini

Niinku aiemminkin oon kirjoittanut, oon kiinnostunut hyvinvoinnista, terveellisestä ruoasta ja liikunnasta. Siitä huolimatta itse sorrun elämään ei niin terveellisesti aika ajoin 😅 Ruoan laatuun on jälleen kiinnitettävä enemmän huomiota. Herkuttelupäivän sijaan viikossa saattaa olla useita päiviä, kun vedän herkkuja napaan 😐 Kasviksia, marjoja ja hedelmiä pitäisi syödä enemmän.

Onneksi alkoholia ei enää tule otettua lähellekään yhtä paljon kuin ennen kuin sain tietää olevani raskaana. Nykyään otan alkoholia ehkä kerran kuukaudessa, jos sitäkään. Silloinkin 1-2 annosta olutta tai siideriä. Jo ajatus alkoholin nauttimisesta kun Pieni on kotona, saa mut tuntemaan huonoa omatuntoa. Tää tunne juontaa varmasti juurensa mun omaan lapsuuteen, jossa vanhempani olivat alkoholin suurkuluttajia 😕 En ikinä halua Pienen kokevan samaa, mitä itse lapsena koin ja tunsin vanhempieni juomisesta.

Tupakanpoltto on jäänyt kokonaan lopetettuani sen 2020 tammikuun 1. päivä ✌🏻

Liikuntaa tulee harrastettua ihan kohtalaisesti tähän elämäntilanteeseen nähden. Lihaskuntoa ylläpitävää ja lisäävää treeniä voisin yrittää tehdä enemmän. Tällä hetkellä sen määrä on ollut noin kerran viikossa. Viimeksi eilen tein aika tehokkaan kahvakuulatreenin ulkona Pienen nukkuessa rattaissa päiväunia 😊 Joten sen osaltahan tää viikko on jo hyvällä mallilla 😄 Kävelyä tulee useampana päivänä viikossa, kun yritän nukuttaa Pientä päiväunille pihatiellä vaunutellen.  Kuntosalilla olen päässyt käymään ihan liian vähän. Omaa saliohjelmaa en ole tehnyt varmaan koko kesänä... Olen muutaman kerran käynyt polkemassa spinningpyörällä oman ohjelman mukaan. Se on ollut tehokasta ja mukavaa, mutta odotan, että pääsen taas ohjatulle ryhmäliikunta-spinniin 😊 

Oishan tässä aina petrattavaa, mutta ehkä tää mun tilanne ei niin paha ookkaan ku mitä ajattelin ennen tätä kirjoitusta. Puntarilla en tosin ole käynyt hetkeen, koska en koskaan aamuisin muista 🤦🏼‍♀️ 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti