maanantai 27. tammikuuta 2020

Ennen vs. nyt

Löysin kaapista vanhan ruoka- ja liikuntapäiväkirjani. Tähän en ollut laskenut kaloreita, vaan ihan muuten vain kirjannut ylös ruokailuni sekä liikuntani. Kauhukseni huomasin, että ensimmäiset kirjaukset alkoivat, kun kerroin painavani ~64kg 😲 MITÄ?!? MIKSI?!? Miks ihmeessä mä jo tuossa painoluokassa oon yrittänyt laihtua? Tyhmä nuori minä. Nyt en edes uskaltaisi haaveilla painavani 64kg, vaikkei sekään varmasti ihan täysin mahdotonta olisi.

Selasin päiväkirjaa, ja huomasin että ihan parissa vuodessa paino nousikin jo yli 70 kiloon. Mun ei kauaa tarvinnut miettiä, mitä tässä tapahtui. Muutimme pois kotipaikkakunnaltani, aloitin opiskelut, sitä myötä tottakai opiskelijaelämä ja bileitä oli joka viikonloppu, joskus kahdetkin bileet yhden viikonlopun aikana. Tietysti olin siellä mukana, alkoholia kului, seuraavana päivänä grilliruokaa oloa helpottamaan 😆 Hyh, onneksi ei enää niin hurjia viikonloppuja tule edes kerran kuukaudessa, saatikaan että sekä perjantai että lauantai olisivat ryyppypäiviä 😂

Mut siltiki paino on ja pysyttelee yli 70 kilon, itseasiassa viime päivät vaihdellen 73-75kg välilllä. MUTTA, nyt harrastan kuntosalia 2-3 x/viikossa, onhan siinä suuri ero, kun tuolloin pari vuotta sitten en käynyt salilla, vaan kävelylenkkejä vain. Valokuvissa tuolta ajalta näytän itseasiassa painavammalta kuin nyt, vaikka kiloja onkin nyt enemmän 😃 Tällä hetkellä voin paremmin, ja omaan silmään taas vaihteeksi kroppa näyttää hyvälle. Toki tulee niitä repsahduksia ja huonoja päiviä (kuten viime postauksessa vuodatin pahaa oloani), mutta kaikkiaan, voin sanoa, että elämäni on enemmän mallillaan, kuin tuolloin. Tästäpä voinkin ihan hyvällä mielellä jatkaa vapaapäivääni, ja suunnata kuntosalille tekee hyvä treeni 😌

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti