maanantai 5. lokakuuta 2020

Rv 30

Blogiin kirjoittaminen on käynyt usein mielessä tässä hiljaiselon aikana, mutta jäänyt sitten vain ajatuksen tasolle. No, nyt kirjoitan, kun aikaa on 😊 

Täällä voidaan ja kasvetaan ihan hyvin ♥️ Raskaus on edennyt jo viimeiselle kolmannekselle. Käymme edelleen muutaman viikon välein äitiyspolilla Pienen kasvukontrollissa. Pienen vatsanympärys on ollut hieman pienempi, jonka vuoksi olemme seurannassa. Kasvua on kuitenkin tullu tasaisesti, ja itseasiassa Pieni oli jopa vähän kirinyt kasvussa viime käynnillä 😊 Tulevana perjantaina pääsemme taas näkemään Pienen ♥️ 

Itse kyllä huomaan, että kasvua on tapahtunut, muustakin kuin puntarin lukemasta. Vatsa on tullut niin hyvin esille, että vain muutama omistamani paita mahtuu hyvin päälle. Täytynee varmaan jossain vaiheessa vierailla miehen vaatekaapilla 😅 Äitiysvaatteista olen ostanut itselleni vain pääasiassa housuja, ja juuri tein tilauksen imetyspaidoista ja -liiveistä. 

Fyysinen työ alkoi käydä sen verran voimille, ja lisäksi sen myötä lisääntyneet supistelut laittoivat mut viime viikolla sairaslomalle. Äitiysloman alkuun olisi vielä ollut reilu kuukausi. Mutta nyt tärkeintä on ajatella Pienen ja omaa hyvinvointia ♥️ Tuntuu oikeastaan todella hyvälle olla kotona Pienen kanssa, vaikka hän onkin vielä masun sisäpuolella. Tuntuu turvalliselle; voin kotona tehdä askareita vointini mukaan, levätä kun siltä tuntuu. 

Suurimmat ostokset ja valmistelut alkaa olla valmiina Pienen tuloa varten. Viimeisimmäksi ostimme turvakaukalon ja hoitopöydän/lipaston. Melkein kauhistuin täyttäessäni hoitopöydän laatikoita, kuinka paljon olenkin jo ostanut vaatteita Pienelle 😅♥️ Mutta kyllä kai niitä saa ollakin 😊 

Päivitän blogia nyt useammin, kun aikaa on. Näin jää hyvin muistot raskaudesta talteen 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti